Sin City

Kuultuani ensimmäisen kerran tästä elokuvaprojektista, olin lievästi sanottuna pelonsekaisen jännittynyt. Vaikka Robert Rodriguez kuuluu mielestäni toimintaohjaajien ehdottomaan kärkeen, niin totuushan on se, että Frank Millerin Sin City-sarjakuvat ovat olleet minulle melkein uskonnollisia painotuotteita

Elokuva ei ole pettymys. Elokuva sisältää tarinoita monesta SC-abumista. Värimaailma on esikuvansa mukainen, eli mustavalkoinen ja rainasta voi pongata lähes yksi yhteen samoja frameja kuin sarjakuvista. Itseeni on aina uponnut tuollainen antisankarimeininki ja tässä sitä jaellaan kunnolla, elokuvassa ei ole yhtään aidosti hyvää hahmoa ja mikäs sen mukavampaa? Miehet ovat rumia ja kovia. Toisaalta naiset stereotypisesti kauniita ja avuttomia, paitsi tietenkin vanhankaupungin tytöt. Sarjakuvien tunnelma on saatu tuotua uskomattoman hyvin liikkuviin kuviin. Elokuva on ehkä paras näkemäni versio mistään aikasemmin, painetussa muodossa, olevasta tuotoksesta. Elokuva pääsee myös visuaalisesti todella kovalle tasolle ja pitää tasonsa alusta loppuun.

Elokuvassa on raudanlujia roolisuorituksia, mutta yksi on ylitse muiden. Mickey Rourke tekee mahtavan roolisuorituksen Marvina. Juuri tuollaiseksi olin Marvin kuvitellutkin. Toinen kova suoritus on Elijah Wood, tämän jälkeen häntä ei tulla muistamaan enää tyhmänä hobittina vaan psykopaattikannibalisti Kevininä!

No mikä siinnä Sin Cityssä yleensä sitten viehättää? Se että se on suoraviivaisesti se mikä se on, olkoonkin kliseinen. Sin City on tarinaltaan rujo väkivallan ylistys, jossa kaikki asiat voidaan hoitaa nyrkein ja luodein.