Walk The Line

Tämä on elokuva countrylegenda Johnny Cashista.

Elokuvan kulku on perus rokkitähti kamaa. Ensin ei olla mitään, sitten menestytään, alamäki, kera nautintoaineiden ja comeback. Mutta niin se kai toimii noissa rokkipiireissä. Cash tuodaan elokuvassa esille erittäin vaikeasti lähestyttävänä ihmisenä, jolla on myös suuria mörköjä kaapissa. Näistä suurimpana oman veljen kuolema lapsuudessa ja tästä aiheutuva syyllisyys. Myös suhde faijaan on vaikea, koska Johnnyn veli Jack on ollut perheen kultapoika ja isä toivoo että Johnny olisi mennyt Jackin puolesta. Vaikka Cash haalisi mitä maallista omaisuutta, isä ei arvosta.

Walk The Linessa, Cash kuvataan miehenä joka on ulosanniltaan erittäin pidättyväinen, ehkä hieman pois työntävä. Ihmisenä jota ei kukaan osaa auttaa, eikä hän osaa auttaa itseään(kovin helposti). Miehen hiljainen ja järkähtämätön luonne tuhoaa loppujen lopuksi miestä itseään ja milläs sitä itsetuhoa on mukavampi vauhdittaa kuin alkoholilla ja huumeilla. Nooh ei kannata kirvestä kaivoon heittää, kuten jo alussa mainitsin tulee myös comeback.

Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan hyviä. Joaquin Phoenix vetää pääroolin tyylillä, eikä Reese Whiterspoon ole June Cartterina sen huonompi. Pari näyttelee komeasti kompleksisoitunutta ihmisuhdetta, joka roikkuu vihan ja rakkauden välissä. Kova veto pätkästä löytyy myös sivuroolista, nimittäin Waylon Payne, Jerry Lee Lewisina ja nähdään pätkässä myös itse Kuningaskin.

Elokuva on hieno elämäkerta ja se kannattaa nähdä vaikka rock’n rollista ei niin pitäisikään. Kerronnaltaan elokuva on miehen mukainen, eli hyvin hilllitty. Musiikilliselta anniltaan leffa osui todellakin allekirjoittaneen tontille.